sunnuntai 19. elokuuta 2012

pientä hemmottelua rakkaalle

kerron nyt tuosta pari, kolme viikkoa sitten tapahtuneesta yllätyksestä, jonka järjestin minun rakkaalle lucakselle! näin se kaikki sai alkunsa: sanoin lucakselle, että me mennään istumaan iltaa yhdelle ystävällemme, vaikka todellisuudessa teinkin näin ! lucas tuli bussilla eräälle pysäkille, josta ystäväni laura tuli hänet hakemaan. laura pisti lucakselle huivin silmien eteen ja vei hänet koko matkan silmät sidottuna, yhdelle rannalle, jossa häntä odottelin ! kun laura pisti lucaksen seisomaan siihen parin kolmen metrinpäähän minusta, hän otti lucakselta sen huivin silmiltä pois ja olisittepa nähneet sen ilmeen, kun lucas näki minut mekossa, hiukset värjättynä ja pänttäytyneenä siinä edessään. (hyvä että sai edes jotain sanottua, kun oli niin hämmentynyt) sitten otin lucasta kädestä kiinni ja kuljetin hänet siihen vähän matkan päässä olevalle kalliolle, missä oli sushia, vaniljacocista, iso iso kortti, ja lahjapaketti ! siinä vaiheessa lucas katsoi mua tosi syvälle silmiin ja sillä oli niin kysyvä katse, että rupes ihan naurattamaan ! siinä sitten syötiin ja juotiin ja nautittiin toisistamme ja kauniista ilmasta. olin tehnyt lucakselle kortin, joka oli noin metrin pituudeltaan ja puoli metriä leveä, jossa oli meidän kuvia ja pieniä tekstejä, joita olin leikellyt puolenvuoden ajalta lehsitä ja liimaillut siihen korttiin ! eli jotakuinkin pulivuotta sitä korttia väsäilin ja toiselle puolelle oli kirjoittanut kaikkea ihanaa lucaksesta lahjapaketissa taas puolestaan oli huppari, aidosta suklaasta tehty nalletikkari ja kaksi hihatonta paitaa. (toinen oli ihan liikuttunut) istuskeltiin sielä sitten jonkun aikaa ja lähdettiin kävelemään lauralle. siellä sitten oli seuraava yllätys, nimittäin lämmin vaahtokylpy, kynttilän valossa, skumpan ja mustikka,keksirahkan kera ! siinä, kun kulta nautiskeli kylvyssä, tein  sille kasvohoidon. kun kello oli sen verran, että oli aika siirtyä seuraavaan paikkaan, lähdimme elokuviin katsoaan sitä uutta batmania ! mukaan lähti laura, minä, lucas, robin ja tobias (lucaksen veljet),tobiaksen tyttöystävä ja heidän yksi kaveri. oli ihan hyvä leffa muuten ! ilta päättyi sitten siihen. lucas lähti kotiin veljineen ja minä taas lähdin laurankanssa takaisin niille. ilta sujui ihan täydellisesti ! se oli vielä niin koomista kun, lucas ei tiennyt mistään mitään, ja ilmeet kertoi aina enemmän kun tuhat sanaa ! 

2 kommenttia: